keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Puikkojen kilkettä

Keksin mitä neulon seuraavaksi. Aloin tekemään sellaista Novitan syksyn 2007 lehdessä ollutta villatakkia vauvalle. Lehdessä väreinä on violetti ja roosa. Minun omassani violetin sijaan on kaunis keväänvihreä ja roosan paikalla valkoinen. Olen saanut takakappaleen valmiiksi ja alkaa käsialakin vähän tasoittumaan. Huvittavaa, että se tapahtuu keskellä selkää.

Tuon villatakin lisäksi aloitin vauvalle sängyn suojan/peiton tekemisen. En ole oikein vielä päättänyt kumpi siitä tulee. Värinä on petroolinsininen ja tehosteita olen tekemässä purppuralla. Laittelen kuvaa sitten, kun tuosta tekeleestä saa vähän tarkemmin selvää :)

Otin Facebookissa seuraavan haasteen vastaan: 

"Osallistun luovuuteen kannustavaan (käsityö)haasteeseen. Lupaan tehdä jotain omin käsin 5 ensimmäiselle kommentoijalle. Sitten teidän täytyy luvata kopioida tämä omaan päivityksekseenne ja luvata samoin. Siis tavara/lahja/jotain muuta hauskaa ja mielenkiintoista tehdään itse & toimitetaan vuoden 2011 aikana, myös postitse. Lähdetkö mukaan?"

Ilmeisesti kaverini eivät ole kovin käsityöhenkistä porukkaa, koska vain yksi "teki tilauksen". Eivät tainneet muut uskaltaa laittaa samaa haastetta omaan profiiliinsa :) Lupasin neuloa sinisävyisen Baktuksen serkulleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista, joten anna palaa :)